Revenant Brewing Project on uusi kuopiolainen kiertolaispanimo, joka on nyt julkaissut ensimmäisen oluensa ja kävin kyseistä olutta maistamassa joensuussa 60’s Palaverin hanasta. Ennen oluen arviota käydään kuitenkin läpi, että mikä on Revenant Brewing Project ja sitten siirrytään itse oluen kimppuun. Kyselin panimon suunnalta, että mikä on Revenant Brewing Project ja panimon toimitusjohtaja Janne vastasi seuraavasti:
”Revenantin tarina vie useamman vuoden taakse. Tarkkaa hetkeä on vaikea määrittää, mutta idea alkoi kehittyä, kun Petterin ja Mikon kanssa havaitsimme, että kyllä me pystytään panemaan kotioloissa sen tasoisia reseptejä, joita meidän kanssaharrastajat mielellään maistelevat. Alkuperäinen unelma oli ihan kiinteä panimo, mutta monta mutkaa, kuten korona, sota ja inflaatio pistivät unelmille väkevästi takapakkia. Jossain vaiheessa, epätoivon keskellä heräsi ajatus, että miksi ei perustettaisi kiertolaispanimoa? Siitä hetkestä eteenpäin asiat alkoivat lutviintua taas positiiviseen suuntaan, ja nopeasti. Nyt kun maistelemme ensimmäistä oluttamme, emme voisi olla tyytyväisempiä ratkaisuun perustaa kiertolaispanimo ja juuri nyt se tuntuu oikealta ratkaisulta meille. Revenant tarkoittaa jotain haudan takaa palannutta, jonkun pysäyttävän kokemuksen kokenutta henkilöä tai hahmoa, joka ei ehkä ole enää entisenä kokemuksensa jälkeen. Meistä jokainen pystyy samaistumaan tällaiseen kokemukseen ja sen takia tämä nimi tuntui meille hyvin omalta. Olutmaailmassa Revenant on minulle sitä, että vaikka kuinka usein joutuu pettymään luokattoman huonoon olutvalintaan vaikka ravintolassa, sitä ei silti lannistu, vaan kerta toisensa jälkeen sitä lähtee taas etsimään sitä täydellistä olutkokemusta. Tämä on myös osa filosofiaamme, pyrimme aina kehittymään, nousemaan, olemaan parempia, no matter what.”
Nyt kun pääsimme sisälle, että mistä Revenantissa on kyse, niin on heidän ensimmäisen oluensa vuoro. Heidän ensimmäinen olut on Revenant Dawn ja kyseessä on 8,5 % NEDIPA. Olut on käyty valmistamassa Lappeenrannassa Panimoyhtiö TuJulla. Revenantin kommentit oluesta:
”Dawn, nimensä mukaisesti aamunkoitto kuvastaa meidän taivaltamme kohti unelmaa panimosta. Nyt aamu sarastaa, tarina alkaa kuin uusi päivä ja meidän ensimmäinen näkemyksemme oluesta on ihmisten huulilla! Dawn on siis New England -tyylin tupla-ipa, jonka esikuvat ovat vahvasti jenkkilässä. Aromipuolella hallitsee Nectaron & Mosaic humalacombo, joka on ollut koko kehitysvaiheemme yksi herkullisimmista yhdistelmistä, jonka testierissä panimme. Humalapuolta tukee meidän mallas- ja hiivarunkomme, jota työstimme useita vuosia tähän pisteeseen, jollaisena se nyt oluessa näyttäytyy. Tämän rungon voi nähdä ikään kuin meidän panimomme ”talon makuna” jos kiertolaispanimolla sellaista voidaan sanoa olevan. Kaiken kaikkiaan oluen skaalaus 50l testieristä 1000 litran keittokokoon sujui mainiosti, se on meidän näköinen olut. Ihmiset saavat sitten päättää onko se hyvää vai pahaa, mutta panimon väki seisoo kyllä jämäkästi oluen takana.”
- Panimo: Revenant Brewing Project
- Panimon sivut: https://revenant.beer/
- Valmistuspaikka: Panimoyhtiö TuJu
- Maa: Suomi
- Oluttyyli: Tupla IPA (NEDIPA)
- Prosentit: 8,5 %
- Humalat: Nectaron ja Mosaic
Olutarvio:
Mistä: Ostettu! 60’s Palaver (Joensuu)
Pisteet: 38/50
Lataa sovellus puhelimeesi, joko Google Playn tai App Storen kautta. Linkit
alla.
Google Play – Pint Please
App Store – Pint Please
Oho, Jaska kehuu ostettua olutta!
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.