Pohdintaa – Onko Suomesta olutmaaksi?

Olin perjantaina 14.7.2016 keskustelutilaisuudessa, jonka aiheena oli Onko Suomesta olutmaaksi? Keskustelutilaisuudessa mukana allekirjoittaneen lisäksi oli Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Saara Ilvessalo sekä OlutPOSTI-lehden toimittaja ja Olutmedia oy:n toimitusjohtaja Heino Tiilikainen.

Ennen tapahtumaa mietiskelin tätä kysymystä ja vastaukseni oli selkeä. Sitten pohdin lisää ja asioita sen ympärillä pyöri melkoisesti. Alle olen runoillut päällimmäiset tuntemukseni aiheesta. Perjantaina käyty keskustelu oli antoisa ja yleisö aktiivista. Kiitoksia kaikille tilaisuuteen osallistuneille. Nyt kuitenkin asian kimppuun!
—

Onko Suomesta olutmaaksi?
Lyhyesti sanottuna on, mutta suurempia kysymyksiä ovat ne, että minkälainen olutmaa Suomi on ja minkälainen olutmaa me Suomesta halutaan? Mielestäni elämme tällä hetkellä ns. välivaiheessa. Välivaiheella tarkoitan sitä, että aikaisempi juomiskulttuuri on vähitellen siirtymässä yhä enemmän kohti maistelukulttuuria. Ei enää juoda määriä, vaan keskitytään maistamaan erilaisia makuja. Ei juoda olutta pelkästään humaltumiseen, vaan haastetaan omaa makuaistia ja koetaan uusia kokemuksia. Enää ei välttämättä haetakaan sitä olutsalkkua kaupasta. Salkun tilalle valitaan muutama erilainen olut ja maistellaan niitä. Toki on myös sitä, että otetaan muutama erikoisempi olut ja siihen kaveriksi se tuttu olutsalkku. Tämä on osa tätä välivaihetta.

Seuraava vaihe onkin se, että olemme päässeet vahvasti kiinni maistelukulttuuriin. Tämä seuraava ja samalla viimeinen vaihe kaipaa avukseen myös lakiin tehtäviä muutoksia. Niitä järkeviä muutoksia ei ole maitokaupparajan nostaminen 5,5 %. Tuo raja nostaa kauppojen hyllyihin juurikin niitä vahvempia humaltumistarkoitukseen käytettäviä oluita eli isojen panimoiden ns. neloskaljat. Ja mikä on vielä pahempaa, niin kauppojen hyllyihin tulee limuviinat ja vahvemmat lonkerot kuten esim. Hartwallin lobbaama lonkero. Suoraan sanottuna on kaiken järjenvastaista tuoda kauppoihin näitä limonadin makuisia alkoholijuomia.

En lähde tässä väittämään, etteikö pienpanimo-oluilla humaltuisi yhtälailla, mutta väitän samaan lauseeseen, että niitä käytetään aivan eritavalla. Pienpanimo & craftbeerit eivät ole juomiskulttuurin työvälineitä, vaan maistelukulttuurin ja sivistyneen valtion työkalut.

Suomalaisia syyllistetään, että meillä on kännigeeni ja ilmoille heitetään ym. syyllistävää paskaa. Sillä verukkeella pystytään syyllistämään koko kansa, koska 10 % väestöstä ei osaa hallita juomistaan. Samalla sitten alkoholipolitiikka rakennetaan tämän 10 % mukaan, joka myöskään ei ole oikein. Se että nostetaan alkoholiveroa, niin on toiminut erittäin hyvin. Ne juomat haetaan sitten Virosta ja verotulot menevät sinne. Samalla sitä tärpättiä haetaan vieläkin enemmän, kun kerran sitä lähdettiin hakemaan, niin sama ostaa kerralla topakasti.

Totuus on se, että valtiomme sisällä on olutmarkkinat rakentuneet juurikin määrän ja edullisten oluiden ostoon ja käyttöön. Kaupat työntävät asiakkailleen tappiolla olutsalkkuja ja olutta verotetaan raskaalla kädellä. Olutsalkut eli ns. monipakkaukset tulisi yli kuudesta oluesta ylöspäin kieltää.

Haluaako valtio tieten tahtoen korkeilla veroillaan viedä ihmiset hakemaan juomansa muualta, koska siltä se näyttää. En nyt sitäkään täysin väitä, etteikö suomalaisille alkoholi maistuisi, mutta ei asian eteen tehtävät ns. parannukset aina ole sieltä toimivimmasta päästä. Kulutusta mitatessa Suomi ei ole siellä kärkipäässä, mutta silti meidät leimataan kännigeeneillä jne..

Jos halutaan rakentaa juomakulttuuriltaan sivistynyt maa, josta voi ylpeä puhua myös rajojemme ulkopuolella, niin se vaatii työtä. Jos halutaan parantaa maamme matkailutoimintaa, johon on valehtelematta maailman parhaat puitteet, niin sekin vaatii työtä. Juomakulttuurin parantamiseen on auttaa poistaa turhat maitokauppojen 4,7% tai myöskin se ehkä tuleva 5,5% raja. Joku heittää välikysymyksen: Mutta sitten on vahvempia oluita joka kaupassa ja kaikki kännissä niistä vahvoista oluista. Mietitäänpä tätä hetki järjellä. Tämä henkilö, joka haluaa kiskaista oluella kännit, niin ostaako hän sieltä hyllystä kuudella eurolla Laitilan Imperiaalin (9,0% Imperial Stout) vai 0,80 € Karjala –tölkin (4,6% Vaalea Lager) Jos vastaat ensimmäisen vaihtoehdon, niin olet idiootti. En pahoittele haukkumista, koska en todellakaan usko kenenkään valinneen tuota vaihtoehtoa. Joten se raja pois ja kaupat pääsevät kehittämään juomavalikoimiaan. Tuomaan mielenkiintoisia oluita hyllyihin ja tehdä niillä elantoa, eikä myydä olutsalkkuja tappiolla. Toki tämä vaatii myös monelta oluenkäyttäjältä peiliin katsomista ja miettiä, että haluatko nauttia oluista vai vetää vaan perseet. Jos vastauksesi on, että nautit perseiden vetämisestä, niin se sitten pitää vetää. Toivon mukaan kuulut jossain vaiheessa vähemmistöön maassamme, kun olemme rakentaneet hienon maistelukulttuurin.

Toinen oli tämä matkailukulttuuri. Siihen on jo herätelty ajatuksia, että panimoiden ulosmyyntioikeus sallittaisi 12% asti. No sinänsä tuo raja on turha, mutta hyväksytään tällä kertaa. Tämä on iso asia niille lähes 80 pienpanimolle ja samalla matkailulle. Miettikää 80 paikkaa (Jos siis kaikki myisivät panimolta suoraan), jossa turisteille tarjolla paikallista olutta. Juomaa, jonka perinteet ovat rakkaassa maassamme kuudensadan vuoden mittaiset. Olutta alettiin panna Suomessa joskus 1400 –luvulla ja jo 1500 –luvulla valmistettiin niin hyvää olutta, että Ruotsin hoviin piti toimittaa kaiken mitä vaan irti sai. Väitän että olemme siitä tulleet vielä paljon eteenpäin. Kulttuuri on pitkä ja se jos mikä on asia, mitä kannattaa vaalia myös matkailussa. Mahdollisuudet ovat rajattomat, jos siihen annetaan mahdollisuus. Tähän kun liitetään vielä ruokakultuuri, niin matkailun ympärille tulee rakentumaan mahtava kokonaisuus, josta tulee ottaa kaikki irti.

Elämme pienpanimoiden kulta-aikaa
Tällä hetkellä elämme pienpanimoiden kulta-aikaa ja Suomessa on eniten panimoita sitten 1900 –luvun alkupuolen. Panimoiden määrän kasvu on tuonut mukanaan suuremman valikoiman ja enemmän vaihtoehtoja. Samalla se rikastuttaa olutkulttuuriamme ja herättää yhä enemmän keskustelua.

Enää ei tarvitse valita muutaman panimon muutaman vaalean Lagerin väliltä, vaan on satoja vaihtoehtoja. 1990 –luvun alussa Suomen panimokulttuuri eli ehkä sitä kaikkein ankeinta aikaansa. Tämä siis panimoiden määrässä mitattuna ja niitä taisi olla ainoastaan seitsemän. Itsehän olin silloin hieman yli viisivuotias, joten hatarasti muistan (tosissaan siis luin tuon kirjoista).
Viimeiset kolme vuotta ovat tuoneet pienpanimoiden joukkoon n. 50 uutta panimoa ja lukumäärä on laskutavasta riippuen 70 – 85 välillä. Uskallan väittää, että jopa tämän vuoden aikana, mutta viimeistään ensi vuoden aikana tulee Suomessa olemaan eniten panimoita, kuin koskaan. Nyt sitten puhun olutpanimoista, koska aikoinaan oli myös paljon pelkkiä mallasjuomapanimoita ja niissä valmistettiin miedompia tuotoksia.

Lyhyesti yhteenvetona sanoisin, että puretaan kaikki turhat rajoitukset ja annetaan maahamme kehittyä entistä hienompi olut- ja maistelukulttuuri. Suomi on olutmaa, mutta voimme olla entistäkin parempi olutmaa ja siihen tarvitaan, sekä päättäjien oikeita päätöksiä ja omienkin asenteiden viilaamista. Näillä toimilla rakennamme maahamme sellaisen olutkulttuurin, että voimme kävellä missä tahansa leuka pystyssä ja sanoa ylpeänä ”Suomi on olutmaa”!

Kippis kaikille!

Huom. Jutun teksti on blogin pitäjän omia pohdintoja. Vuosiluvut ja muut lukemat ovat muistaakseni melko oikein. Toivon, että juttu herättää ajatuksia ja jos herättää kommentteja, niin pidetään ne asiallisella linjalla. Kiitos!